Heidi Peltonen, vastuullisuusjohtaja
Aikakaudella, jossa planeettaamme uhkaavat ilmastonmuutos ja luonnonvarojen ehtyminen, ei perinteinen lineaarinen talousmalli – ota, tee, hävitä – ole enää kestävä. Tilanteen kiireellisyys vaatiikin koko paradigman muutosta. Meidän on tehtävä enemmän vähemmällä, ja tässä kiertotalous nousee avainasemaan.
Kiertotaloudella viitataan talousmalleihin ja järjestelmiin, jotka minimoivat jätteen ja resurssien käytön maksimoimalla olemassa olevien tuotteiden ja materiaalien elinkaaren. Se ei ole vain kestävämpi tapa toimia, vaan välttämätöntä vastataksemme planeettamme kohtaamiin haasteisiin. Tästä huolimatta, taloutemme on kulkemassa juuri päinvastaiseen suuntaan.
Vuoden 2023 Circularity Gap -raportin mukaan maailmanlaajuinen kiertotalous voisi vastata kaikkien ihmisten tarpeisiin samalla, kun se vähentäisi merkittävästi nykyisiä resurssien käyttötasoja – mutta olemme väärällä tiellä. Maailmantaloudesta vain 7,2 % oli tänä vuonna kierrätettyä, verrattuna 9,1 %:iin vuonna 2018. Vain harvat vastustavat kiertotalouden perusmenetelmiä, kuten uudelleenkäyttöä, korjausta, kierrätystä ja uudistamista. Herää kysymys: miksi emme etene haluttuun suuntaan?
Vastaus on monimutkainen. Edistystä tapahtuu monin tavoin. Uusia ratkaisuja ja innovaatioita kierrätyksen lisäämiseksi kehitetään ja skaalataan jatkuvasti. Tämä kehitys ei ole kuitenkaan pysynyt maailman väestön ja talouden kasvun tahdissa. Lisäksi monilta olemassa olevilta kierrätykseen liittyviltä tavoitteilta ja aloitteilta puuttuu niiden menestyksen kannalta kriittinen tekijä: käytännön lisäarvo.
Arvon luominen kiertotalouden avulla: Outokummulta opittua
Arvoa voi luoda monilla eri tavoin kierrätystä lisäämällä. Asiakkaille kiertotalouteen perustuvat innovaatiot voivat tuottaa arvoa vähentämällä tuotteiden hiilijalanjälkeä ja vaikutuksia biodiversiteettiin, parantamalla tuotteen suunnittelua, kestävyyttä tai korjattavuutta tuoden usein jopa kustannussäästöjä. Organisaation osakkeenomistajille arvo voi löytyä raaka-aineiden tai jätteen vähentämisestä, operatiivisen tehokkuuden lisäämisestä, brändin maineen ja asiakasuskollisuuden parantamisesta sekä uusista markkinamahdollisuuksista. Kaikki nämä – kuten myös tiedon ja asiantuntijuuden jakaminenkin – voivat johtaa arvon luomiseen myös yrityksen toimitusketjun kumppaneille.
Nämä eivät ole uusia ajatuksia Outokummulle. Kiertotalous on saumaton osa liiketoimintamalliamme, ja ruostumaton teräs on itsessäänkin kierrätettävissä ikuisesti. Tämä huomioiden olemme pystyneet jo nyt luomaan arvoa monilla edellä mainituin keinoin. Esimerkiksi yli 90 %:n kierrätysaste tuotantomme materiaalin käytössä on auttanut meitä ja toimittajiamme rakentamaan ekosysteemin teräsromulle ja vähentänyt sitä kautta asiakkaidemme hiilijalanjälkeä yli 10 miljoonaa tonnia vuosittain.
Sen lisäksi, että olemme toimialamme edelläkävijä kiertotaloudessa, tutkimme ja toimeenpanemme jatkuvasti uusia tapoja vähentää sekä omien toimintojemme että koko toimitusketjumme hiilidioksidipäästöjä. Toimintamme perustuu aina tutkittuihin ratkaisuihin, kuten uusiutuvista lähteistä peräisin olevaan sähköön, sekä innovatiivisempiin ratkaisuihin kuten biohiilen käyttöön ruostumattoman teräksen tuotannossamme fossiilisten materiaalien sijaan. Kaikki aloitteemme perustuvat kahteen avaintekijään: ne auttavat meitä vähentämään ruostumattoman terästeollisuuden ilmasto- ja luontovaikutusta, ja ne luovat käytännön arvoa asiakkaillemme.
Muutoksen nopeuttaminen edellyttää ratkaisujen löytämistä haasteisiin
Arvon luominen saattaa kuulostaa yksinkertaiselta, mutta käytännössä se ei sitä usein ole. Useimmat organisaatiot joutuvat näkemään runsaasti vaivaa, jotta ne pystyisivät luomaan arvoa kiertotalousaloitteillaan. Tulosten syntyessä hitaasti syynä ovat usein ulkoiset esteet. Esimerkiksi joillakin teollisuudenaloilla kierrätyskäytäntöjen taloudellisten kannustimien puute yhdessä niiden käytännön kustannusten kanssa voi tehdä skaalautumisesta vaikeaa, samoin kuin tekniikan ja infrastruktuurin puutteet. Toimitusketjun joustavuuden puute voi puolestaan häiritä toteutusta, kuluttajien asenteet voivat olla ristiriidassa todellisten kulutustrendien kanssa, ja sääntelyn standardoinnin puuttuminen voi haitata kiertotalousmarkkinoiden kehittämistä.
Mikä siis ratkaisuksi?
Näiden haasteiden ymmärtäminen – erityisesti niiltä osin kuin ne vaikuttavat omaan organisaatioon tai sen kykyyn tuottaa arvoa – asettaa meidät oikealle, kiertotalouden mukaiselle tielle. Haasteista selviäminen vaatii kuitenkin sitoutumista usealla eri rintamalla. Jatkuva oppiminen, innovointi ja investoinnit ovat kaikki ratkaisevan tärkeitä, mutta ne eivät yksinään riitä. Meidän on aktiivisesti etsittävä uusia kumppanuuksia toimijoiden kanssa, jotka jakavat saman arvomaailman ja tavoitteet – kuten olemme tehneet Inner Circle® -aloitteemme kanssa. Meidän on edistettävä vihreää siirtymää vauhdittavaa sääntelyä, joka tukee innovointia ja kunnioittaa planeettamme resursseja ja tarpeita. Ennen kaikkea meidän on löydettävä uusia tapoja luoda enemmän arvoa kierrätyskäytännöillä – niin asiakkaillemme, kumppaneillemme kuin osakkeenomistajillemme. Vain tätä kautta voimme luoda perustan maailmalle, joka kestää ikuisesti.
Outokumpu osallistuu COP28:aan yhdessä Suomen eri alojen asiantuntijoiden kanssa näyttääkseen, miten vähähiilinen ruostumaton teräs on ratkaisevassa roolissa vihreän siirtymän kiihdyttämisessä. Lue lisää Outokummun koko toimialaa viitoittavasta hiilidioksidin vähentämisstrategiasta ja aloitteista.