Muutoksia Outokummun johtoryhmässä: Marc-Simon Schaar talous- ja rahoitusjohtajaksi
Outokumpu Oyj
Pörssitiedote
22.4.2024 klo 8.00
Muutoksia Outokummun johtoryhmässä: Marc-Simon Schaar talous- ja rahoitusjohtajaksi
Marc-Simon Schaar (M.Sc. International Business, Chartered Accountant) on nimitetty Outokummun talous- ja rahoitusjohtajaksi 1.6.2024 alkaen. Marc-Simon on työskennellyt Outokummussa vuodesta 2011 business controllingin, rahoituksen, yrityskauppojen ja hankinnan johtotehtävissä. Viimeisimpänä hän on työskennellyt konsernin hankintajohtajana ja johtoryhmän jäsenenä vuodesta 2023 alkaen.
”Olemme iloisia voidessamme nimittää Marc-Simon Schaarin Outokummun talous- ja rahoitusjohtajaksi. Marc-Simon on työskennellyt Outokummussa yli kymmenen vuoden ajan useissa eri talouden ja liiketoiminnan tehtävissä, minkä vuoksi hänellä on laaja ymmärrys paitsi ruostumattoman teräksen liiketoiminnasta myös organisaatiosta. Viime vuosina hän on vastannut raaka-aineiden hankinnoista, joiden osuus yhtiön kustannuksista on merkittävä. Marc-Simonilla on vahvat näytöt strategisesta johtamisesta ja yhtiön tuloskehityksen edistämisestä tavoitteiden mukaisesti, joten hänellä on kattava asiantuntemus kaikista talousjohtajan vastuualueista”, Outokummun toimitusjohtaja Heikki Malinen sanoo.
”On suuri kunnia ottaa vastaan seuraava askeleeni Outokumpu-urallani talous- ja rahoitusjohtajana ja jatkan systemaattista työtä yhtiön taloudellisessa kehityksessä. Meillä on teollisuudenalan vahvin tase ja hyvä pohja, jolle rakentaa. Olen valmis luomaan tämän vahvuuden pohjalta kestävää kasvua ja pitkän aikavälin arvoa osakkeenomistajillemme, henkilöstöllemme ja muille sidosryhmille”, Marc-Simon Schaar sanoo.
Marc-Simon Schaar on Saksan kansalainen, ja hän raportoi toimitusjohtaja Heikki Maliselle.
Lisätietoja:
Sijoittajat: sijoittajasuhdejohtaja Linda Häkkilä, puh. 0400 719 669
Media: brändi- ja viestintäjohtaja Päivi Allenius, puh. 040 753 7374, tai Outokummun mediapuhelin 040 351 9840
Outokumpu Oyj