Outokummun toimitusketjua käsitellään mediassa seuraavalla viikolla – selvitämme Guatemalaan liittyvät syytökset
Outokummulle on ilmoitettu useista Guatemalassa toimivaa nikkelin alihankkijaa Solwaytä koskevista syytöksistä. Olemme lopettaneet sellaisten uusien tilausten tekemisen, joissa nikkeli on peräisin Solwayltä. Selvitämme tilannetta paikan päällä yhdessä ulkopuolisen vastuullisuusasiantuntijan kanssa.
Vuoden 2021 lopulla Uppdrag Granskning -televisio-ohjelman toimittajat ottivat yhteyttä Outokumpuun. Uppdrag Granskning on Ruotsin kansallisen televisioyhtiön SVT:n tuottama televisio-ohjelma, joka keskittyy tutkivaan journalismiin. Toimittajat ovat osa Guatemalan nikkelikaivoksia tutkivaa maailmanlaajuista ryhmää, jonka tavoitteena on julkaista aihetta käsittelevä uutisjuttu verkossa 6.3. ja Ruotsin televisiossa 9.3.
Toimittajat ovat olleet erityisen kiinnostuneita yhdestä alihankkijastamme, Solway Groupista ja sen Fenix-kaivoksesta Guatemalassa.
Otamme syytökset hyvin vakavasti – uusien tilausten tekeminen Guatemalasta on lopetettu
SVT on kertonut, että sillä on todisteita siitä, että Solway on peitellyt Izabal-järven saastumista. On esitetty syytteitä siitä, että Solway on levittänyt väärää tietoa paikallisväestöstä ja kartoittanut yhtiöitä tutkivia toimittajia*.
Viime vuoden aikana Solway hankki nikkelimalmia Mayaniquelilta ja toimitti siitä tuotettua ferronikkeliä Outokummulle kertomatta Outokummulle nikkelin alkuperästä.
”Guatemalassa toimivia kaivoksia vastaan esitetyt syytteet ovat erittäin vakavia, emmekä ole olleet niistä tietoisia. Saamamme uuden tiedon pohjalta olemme ryhtyneet määrätietoisiin toimenpiteisiin ja teemme oman selvityksemme yhdessä ulkopuolisen vastuullisuuteen erikoistuneen asiantuntijan kanssa. Toistaiseksi olemme keskeyttäneet kaikki uudet tilaukset, joissa nikkeli on peräisin Solwayltä, kunnes olemme tehneet riippumattoman arvion”, Outokummun globaalista raaka-aineiden hankinnasta ja yrityskaupoista vastaava johtaja Marc-Simon Schaar sanoo.
Raaka-aineiden hankinnan tiimimme on parhaillaan Guatemalassa yhdessä riippumattoman asiantuntijan kanssa viemässä selvitystämme päätökseen.
Outokummun tuotannossa yli 90 % raaka-aineista on kierrätettyjä, jotta voimme minimoida primaariraaka-aineiden tarpeen. Tuotannossamme 75 % nikkelistä saadaan kierrätetystä teräksestä ja loput eri toimittajilta ympäri maailman. Vuonna 2021 alle 3 % ostamastamme nikkelistä tuli Solwayn Guatemalassa sijaitsevasta kaivoksesta. Solwayn Guatemalan nikkelituotanto on ollut osa Outokummun toimitusketjua vuodesta 2015.
Emme tingi sitoutumisestamme ympäristö- ja yhteiskuntavastuuseen
Outokummulla on nollatoleranssi korruptioon, ja edellytämme, että kaikki liiketoimintakumppanimme noudattavat tätä vaatimusta sekä soveltuvia lakeja ja säännöksiä.
Outokumpu vahvisti huomattavasti vastuullisen hankinnan käytäntöjään vuonna 2021. Vastuullisten raaka-aineiden hankinnassa on toteutettu lukuisia toimia: olemme vahvistaneet yhtiön sitoumuksia, tarkistaneet yhtiön politiikkoja ja lisänneet resursseja, arvioineet ihmisoikeusriskejä ja käyttäneet ulkopuolisia neuvonantajia.
Tarkemmat tiedot Outokummun toimista vastuullisen toimitusketjun vahvistamiseksi
Lisätietoja:
Outokummun konserniviestintä vastaa median yhteydenotoista asiaan liittyen. Jos sinulla on kysyttävää, ota sähköpostitse tai puhelimitse yhteyttä viestintäjohtaja Päivi Alleniukseen: paivi.allenius@outokumpu.com, puh. 040 753 7374.
* Huom. Lausetta on muokattu ja täsmennetty selkeämmäksi.